Kesuura Oy

Mitä, missä, milloin, miksi ja kuka?

 

Kesuuran perustaminen ja toiminta-ajatus

Kesuura Oy on perustettu vuonna 1991. Kaupparekisteriin se merkittiin 18.9.1991.

Idea lähti Kanadasta, jossa yrityksen perustaja, tuolloin Uudenmaan Kirjoittajat ry:n puheenjohtaja ja kirjoittajapiirien vetäjä, kustannustoimittaja Eija Tuomela osallistui Artsperience-taidekesän creative writing (opettajat: professori Don Coles ja kirjailija Robert Priest), story telling ja cartooning (opettaja Lynn Johnston) -kursseille vuonna 1987. Tuolla mantereella yleensä tarvitaan agentti ennen kustantajan luokse pääsemistä. Siitä syntyi ajatus perustaa Suomeen suomalaisiin oloihin sopiva monipuolinen palveluyritys kustantajan ja kirjoittajan välille ja avuksi.  

Kuluneiden vuosien aikana olemme julkaisseet yli 100 kirjaa noin 40 kirjoittajalta. Useat ovat enemmän kuin yhden kirjan isiä ja äitejä.  Monille on tärkeintä ollut se, että on jäänyt jälki maailmaan, viesti ehkä suppeallekin kohderyhmälle. Mutta on myös niitä, joista olemme saaneet kuulla valtakunnallisenkin median kautta.

Musiikkibisneksessä on omien pienten tuotantoyhtiöiden perustaminen ollut jo pitkään trendi. Olemme menossa samaan suuntaan myös kustannusmaailmassa. Pienkustantamot ovat suosittuja, sillä ne ovat joustavia ja nopeita tarttumaan ajan haasteisiin. Niin myös jo 13 vuotta toiminut Kesuura. 

Kustannustapoja on useita

Mielestämme kirjan arvoa ei määrää se kenen taskusta painokustannukset on maksettu. Ainut mittari on tekstin sisältö.

Kustannustapoja on monia: omakustanteesta ja rahtauksesta jaettuun riskiin ja perinteiseen kustantamiseen.

Näin toimivat monet muutkin kustantajat. Mutta me olemme tehneet monimuotoisuudesta toiminta-ajatuksemme.

Kaikki kirjamme eivät ole kaupallisesti ja perinteisesti kustannettuja. Osa kirjoistamme on tuotettuja, rahdattuja tilaustöitä tai jaetulla riskillä tehtyjä, myös puhtaita omakustanteita.

Kaikki kirjamme ovat kuitenkin kustannustoimitettuja, ja siitä olemme ylpeitä. Emme lähetä maailmalle pelkkiä painotuotteita, edes omakustanteita. Asiakkaamme arvostavat juuri tätä.

Emme koskaan jätä kirjoittajaa yksin tekstinsä kanssa, mutta emme yritä myöskään sovittaa häntä mihinkään vallalla olevaan ismiin tai muuhun muottiin. Korjaamme kielioppivirheet, teemme kielenhuoltoa ja keskustelemme sisällöstä kirjoittajan kanssa luottamuksellisesti ja ystävällisessä ilmapiirissä, aina kunnioittaen kirjoittajan omaa ääntä. Myös valtavirrasta - kirjallisestikin - poikkeavien näkemyksiä tarvitaan yhteiskunnan rakentamisessa.

Kaikkia töitä emme mekään voi ottaa vastaan. Joudumme karsimaan. Käsikirjoituksia tulee meillekin enemmän kuin pystymme käsittelemään. Haluamme olla ylpeitä niistä kirjoista, joiden kansiin tulee Kesuuran nimi. Emme halua suoltaa massatuotantoa sisällön kustannuksella. 

Teemme myös yhteistyötä

Ei kirjan julkaisemiseen kustantajaa tarvita: riittää kun vie käsikirjoituksensa kirjapainoon. Harvoin kuitenkaan kirjapaino katsoo tekstin sisälle. Se ei ole heidän tehtävänsä. Me teemme sen. Luemme, neuvottelemme, ohjaamme, toimitamme ja taitamme käsikirjoituksen kirjaksi ja suunnittelemme kannen. Ja sitten hankimme kyseiseen työhön sopivan painon.

Meillä ei ole omaa kirjapainoa. Pyydämme tarjouksia tilanteen ja kirjakohtaisen budjetin mukaan. Olemme tehneet jo yli kymmenen vuotta yhteistyötä mm. Limeksen ja Gummeruksen kanssa. Luotamme ammattilaisiin painatusasioissa. 

Me taas olemme ammattilaisia kirjan sisällön käsittelyssä. Sitä palvelua et juuri muualta saa.

Teemme yhteistyötä muiden kustantamoiden ja kirjallisten yhdistysten kanssa ja tuotamme kirjoja myös toisille, toimimme tarvittaessa agentteina ja kykyjen metsästäjinä sekä ideasampoina. Kesuuran julkaisema kirja voi olla myös työnäyte. 

Voit ostaa meiltä vain osapalvelun, esimerkiksi tekstin toimituksen, taiton tai kuvituksen. Tai voit ostaa valmiin kirjan. Omasi tai jonkun muun. Myös kirjakaupasta. Tutustu kirjoihimme ja kirjailijoihimme näillä sivuilla. Tutustu myös muihin tuotteisiin, joiden kirjo on kasvava.

Kirjailijoitamme voit myös pyytää vierailijoiksi ja luennoitsijoiksi tilaisuuksiinne.

Ota yhteyttä, jos mielenkiintosi heräsi! 

Kirjoittamisiin!

Kesuura Oy 

 

kesuura = tahtilepo, taidepaussi, runosäkeen sisällä oleva tauko, leikkaus